Blogi

Arja Sutela

pääsihteeri

Kirjoitettu
15.02.2019

Ruotsin koululaiset ovat asiakkaita

Helsingin Sanomien Tukholman kirjeenvaihtaja Petja Pelli kirjoitti Runebergin päivän Hesariin kolumnin 'Iloisia arvosanoja lapsiasiakkaille'. Suomessa keskustellaan tällä hetkellä vanhustenhoidosta, vammaisten asumisesta ja päiväkodeista, Ruotsissa keskustelu pyörii terveydenhuollon ja koulujen ympärillä. Suomessa kouluja saa ylläpitää vain julkinen toimija tai voittoa tavoittelematon yleishyödyllinen yhteisö, mutta Ruotsissa koulutoiminta on 1990-luvun alussa vapautettu valinnanvapauden nimissä yksityisille palvelujentuottajille. Ruotsalaisten lasten koulunkäynti maksetaan julkisista verorahoista riippumatta siitä, millainen toimija koulupalvelun tuottaa. Oppilaasta tuli uudistuksessa asiakas, toteaa Pelli.

Koulujen valinnanvapaudella on Ruotsissa ollut huikea tulos: yhdeksäsluokkalaisten arvosanat ovat nousseet lähes kymmenen prosenttia. Samaan aikaan kuitenkin kansainvälisissä vertailuissa naapurimaan lasten oppimistulokset ovat heikentyneet. Ilmiötä kutsutaan nimellä betygsinflation, arvosanainflaatio. Hmm, miten siinä niin kävi?

Petja Pellille olivat ruotsalaiset opettajat selittäneet ilmiön syyksi 'raha seuraa lasta' -käytäntöä. Lapset saavat liian hyviä arvosanoja, jotta vanhemmat eivät siirtäisi heitä toiseen, vielä parempia todistuksia antavaan kouluun. Ongelmaa kuvaava uudissana on glädjebetyg, iloarvosana. Ruotsin opettajaliiton kyselyssä oli selvinnyt, että jopa rehtorit korottavat jälkikäteen opettajien antamia arvosanoja.

Nuorten Ystävät ry ylläpitää kahta perusopetusta antavaa koulua, jotka tarjoavat erityistä tukea ja yksilöllisiä ratkaisuja oppimisen tueksi. Nuorten Ystävien koulussa ja Pohjolakodin Pohjolan koulussa on kummassakin koulutaustoiltaan ja oppimiskokemuksiltaan hyvin eritasoisia oppilaita, osa on aivan oppimisen alussa, osalla on taustalla jo useita koulusiirtoja. Koulusiirtojen syynä ei suinkaan ole ollut rahavirrat, vaan vaikeudet oppimisessa ja elämän hallinnassa.

NY koulujen tulokset ovat olleet erinomaiset. Yksilöllisellä opetuksella, oppilasta arvostavalla ja innostavalla työotteella, erinomaisella oppilaanohjauksella sekä koulunkäyntiin innostavalla kerhotoiminnalla on päästy tulokseen, jossa koulunsa päättävät ovat lähes sata prosenttisesti saaneet päättötodistuksen ja päässeet jatko-opintoihin. Iloarvosanoja ei ole käytössä, eikä niitä tarvita.

Nuorten Ystävät ry:n ylläpitämät koulut eivät tavoittele voittoja muualla kuin oppimisessa. Suomalaiselle yhteiskunnalle on jatkossakin ensiarvoisen tärkeää, että koulut pysyttelevät julkisen vallan ja voittoa tavoittelemattomien järjestöjen ylläpitäminä. Päähuomio täytyy olla oppimisessa, ei omistajan ansainnassa.

Jaa blogikirjoitus

  

Jätä kommentti