Blogi

13.12.2011 · Marja Irjala, pääsihteeri, järjestöneuvos

Nuoret ja vammaiset työmarkkinoille

Kaikilla yhteiskunnan jäsenillä on jo perustuslain mukaan oikeus työntekoon ja normaaliuteen. Jokaisella pitää olla mahdollisuus aamulla lähteä jonnekin ja tulla sieltä pois, tuntea itsensä tarpeelliseksi yhteisön jäseneksi.

Maassamme arvioidaan olevan nyt noin 27 000 nuorta työtöntä työnhakijaa ja tilastojen ulkopuolella lisäksi noin 17 000, joista osa on jo vakavasti syrjäytyneitä. Nykyinen hallitusohjelma... Lue lisää...

01.11.2011 · Marja Irjala, pääsihteeri, järjestöneuvos

Ihan hyvä asia mutta menkää muualle!

Monet valtakunnan päättäjät eivät kanna turhaan huolta siitä, että yhteiskuntamme ilmapiiri on koventunut ja kielenkäyttö raaistunut.
Myös arvostetun lastentautiopin emeritusprofessori Kauko Kouvalaisen elämäntyön kunniaksi Oulussa syyskuussa järjestetyssä seminaarissa kiinnitettiin huomiota näihin ajan ilmiöihin.

Aikuisten mallikäyttäytyminen tässä suhteessa ei voi olla vaikuttamatta lapsiin... Lue lisää...

10.06.2011 · Marja Irjala, pääsihteeri, järjestöneuvos

Selvänä kesälläkin

Nuorten Ystävät on ollut usean vuoden ajan mukana Raittiuden Ystävien –järjestön ylläpitämässä ja usean sosiaali- ja terveysalan järjestön yhteisessä päihteiden vastaisessa kampanjassa ”Selvin päin kesään”, niin tänäkin kesänä.

Suomalainen päihteiden käyttö on saanut käsittämättömät mittasuhteet. Perheissä juodaan, lapset juovat, opiskelijabileet ovat oluenjuontikilpailuja. Juhannusta tai usein... Lue lisää...

15.04.2011 · Marja Irjala, pääsihteeri, järjestöneuvos

Pakko katsoa lähelle

Olen kohdannut lyhyen ajan sisällä monta kuolemaa. Rakas isä lähti, kultainen Juhani, monia ystäviä ja tuttavia. Mitä nyt? Katson ympärilleni. Lähelle. Ihana äiti, iloinen karjalainen ja kohta 90, suloinen tytär perheineen, pikku-Aino, sisarukset perheineen, hyvä ja rakas työyhteisö. Silloin kun on paljon menettänyt, on pakko katsoa lähelle.

Yksinäisyys on aikamme suuri ongelma, kaikissa ikäryhmissä... Lue lisää...

14.03.2011 · Marja Irjala, Nuorten Ystävät ry:n Pääsihteeri, järjestöneuvos

Lastensuojelun sijaishuollossa perheeseen vai laitokseen

Viimeisiä viikkojaan istuva pääministeri Mari Kiviniemen hallitus on tehnyt esityksen eduskunnalle laeiksi lastensuojelulain 50 §:n, perhehoitajalain ja omaishoidon tuesta annetun lain muuttamiseksi. Esitykseen sisältyy lastensuojelun perhehoidon näkökulmasta kolme keskeistä asiaa: perhehoidon ensisijaisuus, ennakkovalmennuksen pakollisuus ja sijaishoidon järjestäminen perhehoitajan vapaan ajaksi... Lue lisää...

15.12.2010 · Marja Irjala, Nuorten Ystävät ry:n Pääsihteeri, järjestöneuvos

Vain yksi luku, 12 000 nuorta

Mediaympäristömme vilisee suuria, käsityskyvyn ulkopuolelle jääviä lukuja nuorten pahoinvoinnista. Mielenterveyden häiriöistä ja ongelmista kärsivät nuoret eivät saa maassamme tarvitsemaansa tukea riittävän varhain. Heille ei ole tarjolla matalan kynnyksen palveluita. Heille tarvittaisiin selkeitä alueellisia palveluketjuja, joissa voitaisiin tilanteen mukaan nopeasti saada täsmäapua nuorelle ja hänen... Lue lisää...

19.10.2010 · Marja Irjala, Nuorten Ystävät ry:n pääsihteeri, järjestöneuvos

Syrjäytyminen - sosiaalista ja taloudellista verenvuotoa

”Suurin, kallein ja tuhoisin ongelma yhteiskunnassamme on nuoren jääminen ilman merkitystä, ulkopuoliseksi”, totesi Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen kehittämispäällikkö, lastenpsykiatri Jukka Mäkelä juuri pidetyillä Valtakunnallisilla lastensuojelupäivillä Turussa. Syrjäytyminen on loppuun kaluttu teema yhteiskunnallisessa keskustelussamme. Tilanne ei ole kuitenkaan kääntynyt yhtään parempaan suuntaan... Lue lisää...

19.08.2010 · Marja Irjala, Nuorten Ystävät ry:n pääsihteeri, järjestöneuvos

Haloo, Suomi - lapset kärsivät

Me lastensuojelualalla toimivat olemme nähneet jo pitkään, mihin pian tullaan. Uusimmat selvitykset sen osoittavat. Naisten alkoholinkäyttö on moninkertaistunut viime vuosikymmenien aikana. Kustannukset tältä osin veronmaksajille ovat miljardeja vuodessa ottaen huomioon välittömät lastensuojelu- ja päihdehoidon kustannukset sekä välilliset maksasairauksiin ja tapaturmiin liittyvät kustannukset.

Inhimillisestä... Lue lisää...

09.06.2010 · Marja Irjala

Tarvitaanko lasten ja nuorten suojeluun entistä järeämpiä keinoja

Maamme lastensuojelun kustannukset ovat vuositasolla jo yli puoli miljardia euroa. Kodin ulkopuolelle sijoitettujen lasten ja nuorten määrä ylitti viime vuonna ennätykselliset 18 000. Kuntien lastensuojelun avohuollon piirissä oli lisäksi lähes 70 000 lasta ja nuorta. Sosiaali- ja terveysministeriön kansallisen KASTE-kehittämisohjelman 2008-2011 tavoitteina on kauden aikana kääntää laskuun nämä luvut... Lue lisää...

22.04.2010 · Marja Irjala

Nuorten syrjäytymisen syyt hyvin kirjavia

Nuorten syrjäytymisestä, tai syrjäyttämisestä, joksi monet sosiaalipoliitikot ilmiötä jo nimittävät, on syntynyt yhteiskuntaamme suuri työmaa ja jatkuva puheenaihe. Syrjäytyneet jäävät ihmiselämän kannalta keskeisten asioiden ulkopuolelle. Viimeisimmät tiedot kertovat, että syrjäytyminen työmarkkinoilta pitkäaikaisesti tai jopa pysyvästi kohtaa jo yli 1 000:tta nuorta vuositasolla. Välittömät ja välilliset... Lue lisää...