Vanhempien Akatemia


Nuorten Ystävät ry toteuttaa Raha-automaattiyhdistyksen tuella Vanhempien Akatemia-hankkeen, jonka tavoitteena on luoda pysyvä verkostopohjainen malli lasten ja nuorten vanhempien tukemiseksi Oulun seudulla. Hanke toteutetaan vuosina 2011- 2013. 

Tavoite

Vanhempien Akatemian tarkoituksena on antaa tiedollista, tutkittuun tietoon pohjautuvaa tukea vanhemmille ja auttaa vanhempia tunnistamaan mahdolliset omat ja lapsensa palvelun tarpeet.

Koulutus- ja keskustelutilaisuuksien tavoitteena on tutustuttaa lasten ja nuorten vanhempia toisiinsa ja edistää yhteisöllisyyttä ja jaettua kasvatusvastuuta. Samoin eri kasvatusyhteisöjen yhteen saattaminen ja vuorovaikutuksen edistäminen näiden kesken nähdään yhtenä Vanhempien Akatemian tärkeänä tavoitteena. Tukemalla vanhemmuutta halutaan lisätä lasten ja nuorten sekä perheiden hyvinvointia. 

Toiminta

Vanhempien Akatemian toiminta pohjautuu voimavarakeskeiseen lähestymistapaan, jonka turvin halutaan tarjota lisää välineitä vanhempien työkalupakkiin. Vanhempien Akatemia jakaa tutkittuun tietoon pohjautuvia kasvatuksen käytäntöjä, joista kukin voi ottaa tarvitsemansa ja haluamansa.

Toiminnan lähtökohtana on myös osallisuus; Vanhempien Akatemiassa kuunnellaan vanhempien, lasten ja nuorten sekä eri kasvatusyhteisöjen toiveita ja kehittämisajatuksia. Vanhempien Akatemia toivookin vilkasta keskustelua ja mielipiteiden vaihtoa!

Keskusteluun voi osallistua hankkeen omilla nettisivuilla osoitteessa www.vanhempienakatemia.fi sekä hankkeen Facebook-sivuilla tai ottamalla yhteyttä projektipäällikköön.