Tukea heikoimmassa asemassa oleville



Taikasauva -toiminta on Nuorten Ystävien tapa kanavoida Nuorten Ystävät –lehden ilmoitusmyynnistä saatavat tuotot sekä muut Nuorten Ystävien toimintaan tai asiakkaille kohdistetut avustukset suoraan konkreettista tukea tarvitsevien lasten ja nuorten hyväksi.

Nuorten Ystävien toiminnan piirissä on paljon lapsia ja nuoria, jotka ovat jääneet paitsi monista asioista, joita yhteiskunnassamme pidetään kaikille kuuluvina. Taikasauvatoiminnan kautta on mahdollistettu monia asioita, jotka näiltä lapsilta ja nuorilta jäisivät muuten kokematta. Erityisesti on panostettu harrastustoimintaan ja muuhun yhteisöllisyyttä lisäävään toimintaan.

Jaettavissa olevaa tukea voi jokainen asiakas hakea joko itsenäisesti, ryhmässä muiden asiakkaiden kanssa tai omaohjaajan/muun henkilökunnan välityksellä. Hakemukset toimitetaan Taikasauva -toiminnan asiamiehelle, jollaisena toimii konsernin järjestösuunnittelija.

Tukikohteet toteutetaan mahdollisimaan nopealla aikataululla. Tuen toteuttamisen yhteydessä julkistetaan Nuorten Ystävien www-sivuilla tukitodistus, jossa luetellaan kaikki ko. tukikohteeseen osallistuneet yritykset ja yhteisöt. Lisäksi tuen toteutumisesta uutisoidaan Nuorten Ystävät -lehdessä.