Nuorten Ystävät lyhyesti

Nuorten Ystävät lyhyesti

Nuorten Ystävät aloitti toimintansa viime vuosisadan alussa järjestämällä tukea ja apua oululaisille lapsille ja nuorille, joiden vanhemmat eivät pystyneet huolehtimaan heistä. Perustamispäivänään yhdistys palkkasi ensimmäisen työntekijänsä, katulasten kaitsijan. Katulapsiongelma oli tuolloin todellinen.

Olemme työskennelleet erityisryhmien parissa jo yli 100 vuotta. Valtakunnallisen järjestölähtöisen työn tavoitteena on tuottaa hyvää yhteisöille ja koko yhteiskunnalle. Vuosittain yli 2 500 vanhempaa saa välineitä parempaan vanhemmuuteen Vanhempien Akatemian kurssien, ryhmien ja henkilökohtaisen tuen kautta. Avopalveluissa ja sosiaalisen työllistymisen klubitaloissa, pajoissa ja hankkeissa rakennetaan yksilöllisiä polkuja itsenäisempään elämään, opiskeluun tai töihin yli 2 000 ihmiselle. Erityisryhmien asumisen palveluissa ja lastensuojelun sijaishuollon asiakkaina on lähes 400 lasta, nuorta ja aikuista.

NYllä on yli 40 yksikköä tai toimipistettä eri puolella Suomea. Niissä jokaisessa teemme ennakkoluulottomasti työtä heikommassa asemassa olevien sekä apua tarvitsevien lasten, nuorten ja perheiden hyväksi.

Yhteiskunnallista hyvää tekevän kansalaisjärjestön ja palveluja tarjoavan liiketoimintakonsernin toiminta nivoutuvat NYssä saumattomasti yhteen, minkä ansiosta pystymme kehittämään yhä uusia toimintatapoja ja -malleja tukea tarvitsevien erityisryhmien tarpeiden mukaan.

NYllä työskentelee yli 600 ammattilaista.