Polokka-perhekuntoutus


Polokka tarjoaa vanhemmuuden arviointia, perhekuntoutusta, päihdekuntoutusta sekä avokuntoutusta lapsiperheille, joiden elämäntilanne on kriisiytynyt.

Perheet asuvat kuntoutuksen ajan Muhoksella Pohjolakodin palvelukeskuksen alueella sijaitsevissa asunnoissa tai Oulussa sijaitsevassa yksikössä, Väliportaassa. Perhekuntoutus voidaan toteuttaa myös perheen kotiin tehtävänä avokuntoutuksena.

Tavoite

Polokan tavoitteena on turvata lasten ja perheen hyvinvointi sekä edistää perheen eheytymistä. Tavoitteeseen pyritään kokonaisvaltaisen, jokaista perheenjäsentä koskettavan prosessinomaisen ja asiakaskeskeisen kuntoutuksen avulla.

Toteutus

Kuntoutus toteutetaan yksilöllisiä ja perhekohtaisia, yhteistoiminnallisia tuki-, ohjaus- ja ryhmäkuntoutumismenetelmiä käyttäen. Työ perheiden kanssa on moniammatillista vertais- ja verkostotyötä. Polokan palveluita täydennetään Pohjolakodin tarjoamilla lisäresursseilla mm. psykiatri, psykologi, terveydenhoitaja sekä Muhoksen kunnan palvelut.

Lapsen tilanteen arviointi ja kuntoutus toteutetaan ikä- ja kehitystaso huomioiden. Alle kouluikäisille lapsille järjestetään monipuolista ohjattua yksilö- ja ryhmätoimintaa yksikössä.

Kouluikäiset lapset käyvät koulua Pohjolan koulun omassa opetusryhmässä, joka on kiinteä yhteistyökumppani perheen kuntoutuksessa.