Aikuisten tehostettu palveluasuminen

Lohi

Muhos

Lohi, Muhos

Lohi on Muhoksella sijaitseva 12-paikkainen tehostetun palveluasumisen yksikkö ympärivuorokautista tukea ja ohjausta tarvitseville aikuisille.

Kuntoutuksessamme ja ohjauksessamme korostuu kodinomaisuus sekä turvallinen ja strukturoitu arki. Tähtäämme asukkaiden toimintakyvyn ja omatoimisuuden lisäämiseen, omien tunteiden tunnistamiseen ja hallintaan sekä sosiaalisten taitojen kehittymiseen. Toimintaympäristömme on visualisoitu ja tuemme kommunikaatiota kuvilla, sosiaalisilla tarinoilla ja erilaisilla apuvälineillä.

Päivisin asukkaamme opiskelevat tai osallistuvat yksilöllisen viikko-ohjelmansa mukaisiin toimintoihin, kuten työ- ja päivätoimintaan. Illat täyttyvät vapaa-ajasta, harrastuksista ja arjen hallinnan sekä asumisen taitojen opettelusta. Monipuolisuutta arkeen tuo yksikön ulkopuolinen toiminta. Järjestämme erilaisia tapahtumia, teemme retkiä ja harjoittelemme arkista asiointia.

Teemme asukkaiden perheiden kanssa yhteistyötä avoimesti, joustavasti ja luottamuksellisesti, jotta perheiden toiveet ja tarpeet tulevat huomioiduiksi.

Lohessa jokaisella asukkaalla on oma huone sekä kylpyhuone. Olohuone, ruokailutila, keittiö, kodinhoito- ja saunatilat ovat asukkaiden yhteisessä käytössä.