Pönkkä Blogi

Pönkkä

Kirjoitettu
26.08.2019

Esittelyssä uusi opintovalmentaja Marianne Tapper

KLUBITALO PÖNKÄN UUSI KASVO- OPINTOVALMENTAJA MARIANNE TAPPER


Elokuun alussa Pönkässä aloitti täysin uudessa pestissä opintovalmentajana Marianne Tapper. Työhönvalmennuksessa myös opintojen tukeminen on ollut koko ajan osana toimintamallia. Opintovalmentaja rakentaa verkostoja jäsenten tukemiseksi liittyen ammatinvalintaan, opintoihin ja tulevaisuuden suunnitelmiin.


Missä asioissa opintovalmentaja voi auttaa Klubitalon jäseniä?


Jos jäsen pohtii opintoihin siirtymistä tulevaisuudessa, voimme pohtia yhdessä mahdollisia kiinnostuksen kohteita ja itselle sopivaa opiskelupaikkaa. Jos jäsen on jo opiskelemassa, voimme suunnitella opintoja yhdessä, miettiä aikataulutuksia ja mahdollisia tuen tarpeita. Opintovalmentajana pidän myös opintoretriittiä ja muuta opintoihin liittyvää ryhmätoimintaa, joihin jäsenet voivat myös vaikuttaa. Esimerkiksi syksyllä käynnistämme jännittämiseen, oppimistyyleihin ja ammatinvalintaan liittyviä ryhmiä. Järjestämme myös jäsenten kanssa vierailuja eri oppilaitoksiin ja pyydämme vierailijoita meille.


Mitä olet pitänyt uudesta työpaikasta? Kuinka sinut on otettu vastaan?


Olen pitänyt uudesta työpaikasta. Ihmiset ovat tosi mukavia sekä vastaanottavaisiaja ja työnkuva on mielenkiintoinen. Aihealueet kiinnostaavat ammatillisesti ja mielenkiintoista on myös se, että on täysin uusi työnkuva. Pääsee itse luomaan työnkuvaansa ja vaikuttamaan tekemiseensä yhdessä jäsenten kanssa.


Mikä on ollut edellinen työpaikkasi?


Olen ollut Suomen Diakoniaopistossa opinto-ohjaajana.


Mitä harrastat?


Harrastan musiikkia, liikuntaa, lukemista, kotona oleilua, sekä vietän aikaa perheen ja ystävien  kanssa.


Oletko Oulusta kotoisin?


Olen Oulusta kotoisin, mutta asunut myös muualla.



Haastattelun kokosi J-P Laukkanen

Jaa blogikirjoitus