Liisa Itäkunnas-Arponen ja Diego Viinikainen

Lapsiperhetyön asiantuntijat

Kirjoitettu
17.03.2022

Kohti uusia tuulia

Olet varmasti jo huomannut, kuinka aurinko tervehtii meitä valollaan yhä useammin ja valo antaa energiaa päiviin. Kevät on mahtavaa aikaa niin sää puolesta kuin myös muutenkin meidän Lapset SIB Jyväskylä porukalle, joilla yläkouluun siirtyminen lähenee. Yläkoulun aloitus voi varmasti herättää monenlaisia tunteita ja se on ihan ok; kaikki tunteet ovat sallittuja! On ollut mukava kuulla, että tämä tärkeä nivelvaihe on kuitenkin monelle myönteinen, odotettu asia. Toki jännitystä on varmasti myös ilmassa.


Yläkoulun kynnyksellä tärkeitä asioita nuoren elämässä ovat usein kaverijutut, oma turvaverkko-, tunne- ja turvataidot, itsetuntemus ja omat vahvuudet, arjen valinnat, arvot ja asenteet sekä unelmat ja luottamus elämään. Nämä ovat isoilta kuulostavia teemoja, joihin voit onneksi itse vaikuttaa!  On totta, että murrosiässä ihminen kehittyy monella tavalla. Ympärillä oleva maailma avautuu ja samalla murehtiminen saattaa tulla vahvemmin osaksi elämää. Ja se on osa aikuistumisen prosessia. Siksi onkin tärkeää harjoitella mielen taitoja, koska murehtiminen on kuin keinutuolissa istumista: vauhtia riittää, mutta eteenpäin ei pääse! 


Mielen myllertäessä kehokin käy läpi isoja fyysisiä muutoksia. Nämä muutokset saattavat ihmetyttää ja hämmästyttää, mutta ovat tärkeitä nuoreksi ja aikuiseksi kasvamisessa. Jokainen meistä kasvaa ja kehittyy omaan tahtiin, joten ei kannata vertailla itseään muihin. Ole lempeä itsellesi!


Me ihmiset olemme sosiaalisia olioita. Kaipaamme yhteyttä toisiin ihmisiin huolimatta siitä, että murrosiän kipuilu saattaa näyttäytyä juuri päinvastaisena. Niissä hetkissä, kun vanhempana tekisi mieli heittää hanskat tiskiin, on hyvä muistuttaa nuorta lempeästi siitä, että sinä olet edelleenkin häntä varten tänään ja huomenna. Joskus voikin olla jo riittävää vaan olla kuulolla. Rankaiseminen ja hyvää tarkoittava neuvominen harvoin vievät tilanteessa eteenpäin.  Ollaan siis toisillemme lujasti lempeitä!


Liisa ja Diego


Lapset SIB Jyväskylä

Jaa blogikirjoitus

  

Jätä kommentti