Rekry

Ohjelmakoordinaattori, Paikka auki II - avustusohjelman koordinaatiohanke, Helsinki

Nuorten Ystävät etsii osaavaan joukkoonsa rohkeaa ja innovatiivista

OHJELMAKOORDINAATTORIA

valtakunnalliseen Paikka auki II - avustusohjelman koordinaatiohankkeeseen Helsinkiin.

Paikka auki II -avustusohjelman tarkoituksena on edistää vaikeasti työllistyvien henkilöiden työllistymistä tarjoamalla työpaikkoja sosiaali- ja terveysalan järjestöissä. Ohjelman ensimmäisenä vuonna yli 200 nuorta tai osatyökykyistä työntekijää työllistyy 173 järjestöön. Koordinaatiohankkeen tehtävänä on edistää ohjelmassa mukana olevien työntekijöiden työllistymistä edunvalvonnallisin ja viestinnällisin keinoin sekä tarjota tukea avustusohjelmassa mukana oleville järjestöille. Koordinaatiohanke auttaa sekä järjestöjä että työntekijöitä keskinäisessä verkostoitumisessa ja vuorovaikutuksessa sekä viestii ohjelman toiminnasta, tuloksista ja vaikutuksista sidosryhmille.

Koordinaatiohanke käynnistyy elokuussa 2018 STM:n vahvistaman avustuspäätöksen jälkeen ja jatkuu vuoden 2021 loppuun saakka. Hankkeeseen palkataan viisi työntekijää, joiden toimipisteet sijaitsevat Helsingissä tai Oulussa.

Ohjelmakoordinaattorina osallistut hankkeen kehittämistyöhön sekä tilaisuuksien ja koulutusmateriaalien suunnitteluun. Toimit työelämäasiantuntijana ja vastaat yhteydenpidosta ja tuesta sekä työnantajina toimiviin järjestöihin, että nuoriin tai osatyökykyisiin työntekijöihin Etelä- ja Länsi-Suomessa. Lisäksi organisoit ja toteutat seudullisia työpajoja omalla alueellasi.

Määräaikainen tehtävä alkaa elokuussa 2018 ja päättyy vuoden 2021 lopussa.

Vaatimukset: Edellytämme sinulta soveltuvaa korkeakoulututkintoa, organisointikykyä, neuvottelutaitoja sekä monipuolista kokemusta ryhmien ja työpajojen vetämisestä. Kokemus työhönvalmennuksesta ja kouluttamisesta katsotaan eduksi.

Palkkaus määräytyy sosiaalialan järjestöjä koskevan työehtosopimuksen mukaan.
Huomioimme vain määräaikaan mennessä jätetyt sähköiset hakemukset osoitteessa www.nuortenystavat.fi. Haastattelut pidetään Helsingissä 27.-28.6.2018

Tarjoamme sinulle viihtyisän ja innovatiivisen työyhteisön sekä mielenkiintoisen ja vaativan työn, joka edellyttää matkustamista.

Sähköpostiosoite: lea.nikula@nuortenystavat.fi
Yhteyshenkilö: Lisätietoja tehtävästä antaa kehittämispäällikkö Lea Nikula maanantaina 11.6. klo 11-13 ja 18.6. klo 12-14 puhelimitse numerosta 044 7341 862
Toimipiste: Helsinki

Työpaikkanimeke: Ohjelmakoordinaattori
Työpaikkatyyppi: kokoaikatyö
Viimeinen hakupäivä: 20.6.2018 23:59

Hae työpaikkaa

Tervetuloa mukaan sähköiseen rekrytointiprosessiin!

Hienoa, teit päätöksen lähestyä meitä työhakemuksellasi. Osa työhakemuksen kentistä on pakollisia ja ne ovat merkitty tähdellä.

Työhakemuksessasi antamiasi tietoja käsitellään luottamuksellisesti rerkrytointiprosessin edetessä. Työnhakijarekisterin tiedot perustuvat työnhakijan antamiin tietoihin ja haastattelumerkintöihin. Työnhakijan tietoja ei luovuteta eteenpäin ilman työnhakijan suostumusta.

Tutustu rekisteriselosteeseen tästä.

Olen tutustunut rekisteriselosteeseen ja lähettämällä hakemuksen hyväksyn antamieni tietojen tallentamisen.

Henkilötiedot

Ajokortti Kyllä Ei

Koulutus



Muut tiedot