Mikko Oranen

kehitysjohtaja

Kirjoitettu
22.12.2020

Raskaassa sarjassa

Marraskuussa Yle Areenaan tuli kuunneltavaksi Visa Koiso-Kanttilan Huostassa -audiodokumenttisarja, jossa neljä nuorta aikuista ja kaksi työntekijää kertoo kokemuksistaan lastensuojelun sijaishuollossa. Sarjaan liittyy myös Huostassa -keskustelu, jonka kahdessa jaksossa sain olla mukana yhdessä Pesäpuu ry:n asiantuntijakollega Onni Westlundin kanssa.

Sarjan kertomukset ovat karua kuultavaa kaltoinkohtelusta, suoranaisista väärinkäytöksistä ja systeemin väkivallasta. Pahinta on, että nuoret eivät saaneet sitä apua, jota he olisivat oman tilanteensa ja elämänkokemustensa takia tarvinneet. He eivät tulleet kuulluiksi eikä kukaan nähnyt heidän käyttäytymisensä taakse. Huutoon vastattiin huudolla, väkivaltaan väkivallalla ja kapinointiin alistamalla.

Huostassa on raskas sarja, jonka on saanut minut miettimään työtä vaativassa sijaishuollossa, lastensuojelun raskaassa sarjassa. Toisin kuin Huostassa-kertomuksissa annetaan ymmärtää, sijaishuollon työntekijät eivät jakaudu kahteen ryhmään: nallekarhuihin ja sadistisiin vallankäyttäjiin. Heitäkin varmasti löytyy mutta valtaosa sijaishuollon yksiköissä, laitoksissa ja perhekodeissa työskentelevistä on ihan tavallisia ihmisiä, jotka syystä tai toisesta ovat halunneet työhön lasten ja nuorten kanssa. Jotakin erityistä heissä kuitenkin on, sillä työ raskaassa sarjassa vaatii tekijältään paljon.

Raskaassa sarjassa vaatii viisautta tajuta, että vitunsaatananlesbohuora voi tarkoittaa myös Äläsinäkinjätäminua. Raskaassa sarjassa vaatii tietoa ymmärtää, että tietty äänensävy, tuoksu tai kosketus voi todellakin olla se laukaisin, joka heittää nuoren ulos sietoikkunastaan sietämättömään tilaan. Raskaassa sarjassa vaatii herkkää tilannetajua tietää, milloin pilkkua pitää viilata viimeiseen asti ja milloin on hyvä joustaa säännöistä. Vaatii rohkeutta vetää tarvittaessa raja, vaikka voi joutua sometuomioistuimen pikakäsittelyyn ilman valitusoikeutta. Vaatii lempeää katsetta nähdä ison sisällä oleva pieni.  Raskaassa sarjassa vaatii sinnikkyyttä pitää kiinni toivosta, kun pitkän päihteettömän jakson jälkeen nuori palaa päivystyksen kautta kotiviikonlopulta ja kertoo vetäneensä kamaa koko viikonlopun – yhdessä vanhempien kanssa. Raskaassa sarjassa vaatii hyvää itsetuntoa uskoa tekemiseensä, jossa on toimistoista maailmaa katselevien mielestä aina jotain liikaa tai liian vähän, liian myöhään tai liian aikaisin.

Tärkein ja vaikein on läsnä olemisen taito. Olla läsnä itselleen ja lapselle silloinkin, kun lapsen suru menee ihon alle tai hän on löytänyt juuri sen kohdan, johon koskeminen satuttaa toista. Säilyttää toimintakyky, kun pelottaa. Jaksamisen kannalta merkittäviä ovat arjen pienet askeleet, kun lapsi uskaltautuu jakamaan tärkeän asian, selviää tunnekuohusta voittajana, vaihtaa kännykän läsnäoloon tässä ja nyt ja pystyy olemaan hetken lähellä.

Pahinta raskaassa sarjassa on jäädä yksin. Niin nuoret kuin työntekijätkin kaipaavat ihmisiä, jotka katsovat heitä hyvällä. Ihmisiä, jotka tuntevat maailman, jossa vaativassa sijaishuollossa eletään ja siitä huolimatta, tai juuri siksi, ymmärtävät. Ammatillisuus on turva, kunhan siitä ei tule haarniska. Työyhteisö on tuki, kunhan siitä ei tule rintama vihollista vastaan.

Raskaassa sarjassa panokset ovat suuret, pelissä on usein koko elämä. Myös palkkiot ovat samassa suhteessa: lapselle rakentunut kyky luottaa toiseen, pyytää ja ottaa vastaan apua. Nuoren takaisin voitettu tulevaisuus. Aikuisuudesta tuleva viesti siitä, että mulla on nyt oma elämä - kaikki on hyvin.

Levollista joulua kaikille raskassarjalaisille ja muullekin väelle. Tehdään hyviä muistoja!


--
Nuorten Ystävien kehitysjohtaja Mikko Oranen on työskennellyt pitkään lasten ja nuorten osallisuuden vahvistamiseksi sekä asiakastyössä että kehittämistehtävissä.



 

Jaa blogikirjoitus

  

Jätä kommentti