Jarmo Salmi

kehittäjätyöhönvalmentaja

Kirjoitettu
02.08.2021

Kukapa pettymyksiä kaipaa?

Elämme limittäin ja lomittain erilaisissa kilpailullisissa asetelmissa niin yhteisöinä kuin yksilöinäkin. Tarjouskilpailussa toivotaan pärjättävän - tietenkin - ja haettu työpaikka toivotaan saatavan - tottakai! Mutta kun pettymyksiä ei pysty välttämäänkään, mitä niille pitäisi tehdä?

Pettymyksen kokeminen ja ilmaiseminen ei ole kovin seksikästä silloin, kun ilmapiiri korostetusti henkii iloisuutta, positiivisuutta ja menestymistä. Pettymys liittyy aina jollakin tavalla epäonnistumiseen ja epäonnistuminen puolestaan pudottaa osakkeiden arvoa ainakin niillä markkinoilla, joilla ihmisarvoa mitataan onnistumisissa. Itseään toistava kehä on valmis.


Pettymyksen kokeminen ja ilmaiseminen ei ole kovin seksikästä silloin, kun ilmapiiri korostetusti henkii iloisuutta, positiivisuutta ja menestymistä.


Pettyminen tuntuu inhottavalta.  Eikä niitä tarvitse edes esiin houkutella; elämä kyllä tarjoilee pettymyksen aiheet ihan itsestään. Toisinaan voi kuitenkin käydä niin, että epäonnistuminen tuottaa onnistuneen lopputuloksen. Oma henkilökohtainen elämänkatsomuksellinen kysymys on, näemmekö näihin uusiin avautuviin käännekohtiin sisältyvän jotakin syvempää merkitystä ja tarkoituksellisuutta vai ovatko ne pelkkää neutraalia sattuman ja todennäköisyyksien vaihtelua, niiden keskinäistä tanssia?

Olen ollut viime vuosina auttamassa heikommassa työmarkkinatilanteessa olevia aikuisia työllistymään tai kohti työllistymistä. Työnhakutilanteet saattavat usein olla sarja pettymyksiä ennen kuin työpaikka löytyy.

Asiakkaani oli hiukan yli kolmenkymmenen vuoden ikäinen mies. Hän haki logistiikkatehtäviin suureen tavarataloon. Hän oli panostanut perusteellisesti työnhakuasiakirjoihin jo ennen tapaamistamme, ja viilasimme niitä vielä yhdessäkin. Hän innostui työpaikasta ja näki itsensä jo mukavissa tehtävissä. Odotimme molemmat kutsua työhaastatteluun jännityskertoimen kasvaessa päivien kuluessa. Haastattelukutsua ei koskaan tullut.


Pettymyksen kokemista helpottaa, kun tietää ja ymmärtää asiaan vaikuttaneet syyt.


Pettymyksen kokemista helpottaa, kun tietää ja ymmärtää asiaan vaikuttaneet syyt. Tällä kertaa emme saaneet tietää, mihin työnhakijan eteneminen katkesi. Meillä oli pelkkiä satunnaisiin tiedonmurusiin pohjautuvia omia ja yhteisiä spekulaatioita. Työllistymistavoitteen kannalta ei-onnistuminen kolahti myös työhönvalmentajaan yllättävän kovasti.

Toinen asiakkaani tavoitteli vahtimestarin paikkaa. Hän oli päälle viidenkymmenen, kotoisin jostain Välimeren maasta eikä suomen kieli ollut vielä hänen vahvimpia puoliaan. Etenimme työhaastatteluun ja olin mukana haastattelutilanteessa. Haastattelu meni hyvin ja olimme molemmat varmoja, että työpaikka aukeaa. Mutta ei, ei auennut. Palautekeskustelu seuraavana päivänä esimiesten kanssa vahvisti, että haastattelu meni erittäin hyvin ja toisissa olosuhteissa hakija olisi saanut paikan. Työtehtäviin liittynyt detalji käänsi tässä tapauksessa valinnan toisen hakijan eduksi. Kun tiedustelin asiakkaalta tuntemuksia hylkäyspäätöksen jälkeen, hän kohautti vain olkapäitään todeten, että ei se mitään. Hän oli jo tottunut hylkäyksiin. Kun iskuja tulee tarpeeksi, niiltä suojautuu ja kehittää defensiivisen suojakilven, jotta kipu ei tuntuisi.

Joku saattaa löytää syyn omiin pettymyksiinsä toistuvasti jostain itsensä ulkopuolelta. Defenssiä voi olla tämäkin. Vika on asioissa, joihin ei itse voi vaikuttaa tai jossain ulkopuolisessa henkilössä, joka ei ole toiminut riittävästi tai ei ole toiminut oikein. Joskus nämä toki voivat pitää paikkansakin.

On myös mahdollista, että alun pettymyksen tunne ikään kuin jalostuu eteenpäin vieväksi voimaksi, kiukuksi, sisuuntumiseksi, ja se viekin uudella energialla kohti uutta tavoitetta.

Asiakkaaseen sitoutuminen ja puolensa pitäminen on keskeinen vahvuus työhönvalmentajan työssä. Joskus saattaa käydä niin, että sitoutumisen ja myötäelämisen mukana työntekijä kokee asiakkaaseen kohdistuvat iskut ominaan. Näin voi käydä jopa silloin, kun asiakas itse ei niitä pysty tai halua kokea. Jos työntekijä ei välittäisi, miten asiakkaan asiat menevät, tuskin pettymyksellekään olisi syntyedellytyksiä.

Tätä myötäelämisen rajaa on jatkuvasti syytä tunnustella ja tunnistaa, jotta oma hyvinvointi ja toimintakyky säilyisivät. ”Ei saa jäädä tuleen makaamaan”, opasti kapteeni Kaarna hyökkäystilanteessa nuoria sotilaita Tuntemattomassa sotilaassa. Sama pätee työntekijänkin asemassa siltä osin, että toimintakykyä on ylläpidettävä ja eteenpäin on mentävä. Silti koen vierautta tilanteissa, joissa aidon pettymyksen jälkeen henkilö ensi töikseen iloisesti hymyillen pyrkii löytämään asiasta ”jotain positiivista”. Se ei aina tunnu ihan todelta. Olisi kuitenkin kamalaa, jos pettymyksen ilmaisemista edellytettäisiin aina jonkinlaisen normin mukaan, josta poikkeamista voitaisiin hiljaisesti paheksua.   

Mieleeni nousee mainio esimerkki hiukan kevyemmästä reagointitavasta tilanteessa, jolloin kaikki ei mennyt ihan putkeen. Jutustelimme kerran erään yrittäjätuttavani kanssa päivän mittaan ilmenneistä vastoinkäymisistä ja pettymyksistäkin. Turinatuokiomme päätteeksi ystäväni teki lähtöä ja heilautti ovelta kättään kettumaisesti virnistäen: ”Ei muuta kuin häntä pystyssä kohti uusia nöyryytyksiä!”


Pettymyskin on kokemisen, ei kieltämisen, arvoista.


Pettymyksen jälkeiset asiat eivät aina ole omissa käsissä, suhtautuminen pettymykseen sen sijaan pitkälti on.  Haluan liputtaa sen puolesta, että pettymyskin on kokemisen, ei kieltämisen, arvoista. Pettymyksen läpieläminen – silloin kun sen paikka on - ikään kuin integroi sen aiheuttaneet ja siihen liittyneet asiat ja tunteet osaksi elettyä ja koettua todellisuutta. Osaksi minun tarinaani. Osaksi minuutta.


---


Kirjoittaja toimii Räätälöidyssä valmennuspalvelussa Helsingissä.

Jaa blogikirjoitus

  

Jätä kommentti