Jarmo Salonen

kuntoutusohjaaja

Kirjoitettu
25.04.2019

Kuulluksi tuleminen on ihmisen perustarve

Vakavasta sosiaalisesta jännittämisestä kärsivien asiakkaiden kanssa työskentely on ollut aina lähellä sydäntäni. En tiedä johtuuko se siitä, että peruskouluaikoina kärsin itsekin vahvasta jännittämisestä. Vai siitä ymmärryksestä, että jännittäminen on pahimmillaan ihmisen muusta yhteiskunnasta eristävä ja sosiaalisesti invalidisoiva vaiva. Tällöin jännittäjä ei välttämättä enää omin voimin selviä arkipäivästä. Tarvitaan vahvoja tukitoimia sekä ihmistä, joka toiminnallaan kykenee luomaan pientäkin toivonpilkahdusta jo toivonsa menettäneelle.

Työssäni kuntoutusohjaajana olen useamman vuoden pitänyt jännittämisestä kärsiville kuntoutujille viikoittain ryhmäterapiaa. Merkittäväksi tavoitteeksi ryhmään osallistujilla on yleensä noussut toivon herääminen tulevaisuuden osalta. Vakavassa sosiaalisessa ahdistuksessa ja jännittämisessä onkin paljon samoja piirteitä vakavan masennuksen kanssa – toivo tulevaisuudesta on yleensä jo mennyttä.

Ryhmäläisiltä olen säännöllisesti kerännyt palautteita millaisen avun he ovat kokeneet kaikista merkityksellisimpänä juurikin tuon toivon herättämiseksi. Yleensä kärjessä ovat kolme merkityksellisintä tekijää:


- saa avattua edes jossakin suun
- joku kuuntelee, sekä
- saa vertaistukea


Näistä viimeinen, vertaistuen merkitys on ollut aivan kiistaton. Lähes poikkeuksetta jännittämisen invalidisoima ihminen kokee, että hän on ainoa maailmassa, jolla on näin vaikeaa. Se että kuulee muiltakin samanlaisia tarinoita tuo jo heti välittömästi helpotusta. Vertaisryhmien merkitystä kuntoutuksessa ei voi siis koskaan liikaa painottaa.


Altistusharjoittelu on osa sosiaalisen ahdistuksen käypähoitoa. Ryhmätilanteet tarjoavat oivan tilaisuuden altistaa itsensä muiden kanssa kommunikoinnille. Se, että on saanut sanottua muille, tai muiden kuullen jotakin, antaa kuntoutujalle loistavia onnistumisen mahdollisuuksia ja kokemuksia. Eräs kuntoutuja sanoikin kerran, että hän haluaa oppia ”ihan tavallista random-small-talkia tavallisten ihmisten kanssa”.

Viimeisenä haluan nostaa vielä kuuntelemisen merkityksen. Kuulluksi tuleminen on ihmisen perustarve. Ajatelkaapa vaikka pieniä lapsia. Tai itseänne. Kuulluksi tuleminen on lähes elinehto – eikö totta? Itselläni on sellainen tuntuma, että liian usein ja ehkä liian varhain kiirehdimme tarjoamaan valmiita ratkaisuja. Auttamistyössä auttajalla on tarve nopeasti keksiä ja tarjota ratkaisuja kiperiin kärsimystä aiheuttaviin pulmiin. Ainakin itse syyllistyn ajoittain tähän. Eräs viisas terapeutti sanoikin kerran, että tietäminen lopettaa kuuntelun.

Ryhmäläisten palautteissa on vain harvoin tullut esille, että olisi tärkeää löytää heti ratkaisuja pulmiin. Miten niihin mahdollisiin neuvoihin tai ratkaisuihin voisikaan heti uskoa, jos toivo on mennyttä. Kokemukset ovat pikemminkin olleet sellaisia, että ”vaikka emme ratkaisua tänäänkään löytäneet, niin kiva, että joku kuunteli, nyt on kuitenkin heti parempi olo”.

Olisikohan se siis niin, että kuulluksi tuleminen on edelleenkin se kaikkein tärkein asia.


Jarmo Salonen
kuntoutusohjaaja, perheterapeutti
Kintas, Oulu

Jaa blogikirjoitus

  

Kommentit

29.09.2020 : Ninni
Olisihan se niin. Kiitos kirjoituksestasi. Kuulluksi tuleminen on kaikista tärkeintä. Kaikista. Ylivoimaisesti.

Jätä kommentti