Ajankohtaista

17.12.
Ajankohtaista

Klubitalo Tönärin toiminta jatkuu supistettuna ensi vuonna

Stean myöntämä toiminta-avustuksen korotus pitää Klubitalo Tönärin ovet auki Kajaanissa ensi vuonna. Toimintaan tulee kuitenkin supistuksia, ellei avustuksia saada lisää. Myös Klubitalo Roihulan kuntarahoitusosuus pienenee Rovaniemellä.

Nuorten Ystävien klubitalojen rahoitus Oulussa, Rovaniemellä ja Kajaanissa koostuu pysyvästä Stean toiminta-avustuksesta ja Stean edellyttämästä kuntarahoitusosuudesta. Klubitalo Tönärin lopettamisuhka väistyi, kun Stea myönsi ensi vuodelle 45 000 euron korotuksen puuttuvien avustusten vuoksi. Toimintaa ei kuitenkaan pystytä jatkamaan entisessä laajuudessa.

Stean edellyttämä kuntarahoitus on jakautunut Kajaanin kaupungin ja Kainuun Soten kesken puoliksi. Ensi vuodelle Kajaanin kaupunki on puolittamassa rahoitusosuutensa ja Kainuun Sote ei ole myöntänyt kuntarahoitusosuutta järjestöille ollenkaan.

– Tönärin rahoituksessa on vielä 45 000 euron aukko, että toiminta voisi jatkua entisellään. Kuntasektorin säästöpaineet ovat kovat, mutta Tönärin toiminnan tukeminen on varmasti tuonut säästöjä sote- ja työllisyysmenoihin, palvelupäällikkö Maria Joona Nuorten Ystäviltä toteaa.

Klubitalo Pönkän toiminta Oulussa jatkuu entisellään samansuuruisena pysyneen rahoituksen turvin. Rovaniemellä Klubitalo Roihulan kuntarahoitusosuus pieneni 40 000 eurolla, ja ensi vuonna toimintaa jatketaan kolmen työhönvalmentajan voimin entisen neljän sijaan. Klubitalo Tönärissä on tällä hetkellä neljä työhönvalmentajaa. Mikäli lisärahoitusta ei Kajaanissa saada, työhönvalmentajien määrä vähenee kolmeen myös siellä. Se tarkoittaa supistuksia toiminnassa sekä Rovaniemen että Kajaanin klubitaloilla.

– Pienentyvät henkilöstöresurssit tulevat näkymään klubitalon ulkopuolella tapahtuvan työn vähentymisenä. Tällaista työtä on mm. jäsenten verkostoissa toimiminen, työpaikoilla tapahtuva työhönvalmennus ja opintovalmennus, Nuorten Ystävien kolmen klubitalon palveluesimies Lahja Leiviskä sanoo.

– Stea vaatii klubitaloille 40 prosentin kuntarahoitusosuuden. Useimmiten raha jaetaan kaupungin kumppanuusavustuksesta, eikä järjestöavustuksesta, sillä klubitalotoiminta ei ole vapaaehtoistoimin tehtävää järjestötoimintaa, vaan ammattilaisten toteuttamaa työtä, Joona sanoo.

Klubitaloihin voivat tulla kaikki, jotka tarvitsevat yhteisöä, mielekästä tekemistä, tukea arkeen tai omaan kuntoutumiseen, opiskeluun tai työllistymiseen. Klubitalon jäsenten on ollut mahdollista saada yksilöllistä työhönvalmennusta ja tukea erilaisten opiskelun tai työllistymisen mahdollisuuksien, kuten työkokeilujen ja palkkatukityön tekemiseen.

Klubitalojen toiminta opintojen ja työn poluttamisessa on vaikuttavaa.

– Kaikissa Nuorten Ystävien klubitaloissa 40 prosenttia jäsenistä on työllistynyt, päässyt opiskelemaan tai löytänyt itselleen jonkin muun tavoitteiden mukaisen jatkopolun klubitalotoimintaan osallistumisen myötä, Leiviskä kertoo.

Esimerkiksi tämän vuoden aikana tönäriläisistä on työllistynyt 31, työkokeilussa on 7 ja opintojen piirissä 21. Nuorten Ystävien klubitaloissa on tällä hetkellä yhteensä 830 jäsentä ja jäsenmäärä kasvaa koko ajan jokaisella paikkakunnalla.