1.6.
Ajankohtaista

Marko Kielinen on Nuorten Ystävät ry:n uusi kehitysjohtaja

 

Nuorten Ystävien uudeksi kehitysjohtajaksi on valittu Marko Kielinen. Elokuussa 2021 tehtävässään aloittavalla Kielisellä on vaikuttava kokemustausta sekä tieteellisen tutkimustyön että erilaisten hankkeitten ja projektien johtamisessa niin Suomessa kuin ulkomailla.

Kielinen on aloittanut akateemisen uransa Oulun yliopistossa luokanopettajan ja kasvatustieteen maisterin opinnoilla ja jatkanut sen jälkeen toisten tieteenalojen kautta autismia käsittelevään tutkimusmaailmaan yhdistäen lastenpsykiatrian, epidemiologian, hoitotieteiden, neuropsykologian ja psykologian käytänteitä. Filosofian tohtoriksi Kielinen väitteli Oulun yliopiston lääketieteellisestä tiedekunnasta vuonna 2005 aiheenaan autismi Pohjois-Suomessa. Kansainväliset opinnot Göteborgin sekä Edinburghin yliopistoilla tukivat matkaa kohti työuraa. Järjestö- ja kehittämistoiminta tuli tutuksi Autismiliiton projektipäällikön tehtävissä noin kuuden vuoden ajan, kunnes tutkimusmaailma vei mennessään erilaisten hankkeitten ja työprojektien pariin Oulun Yliopistolla.

- Olen ollut vahvasti kehittämistehtävissä mukana koko urani ajan. Minulle on tärkeää edistää lasten ja nuorten hyvinvointiin liittyviä asioita käytännön kautta, ajantasaista tutkimuksellista tietoa hyödyntäen.

Projekteja Kielisellä onkin riittänyt. Erityisesti ulkomailla Kielinen on vienyt lasten ja nuorten arvokkaan kohtaamisen kulttuuria eteenpäin. Maailmanpankin hankkeessa Armeniassa ja Afrikassa Kielinen oli mukana kehittämässä koulujen ja opettajankouluttajien opetusmenetelmiä. Hän on ollut mukana kasvatusalan erityisasiantuntijana erilaisissa hankkeissa ja projekteissa mm. Ruotsissa, Chilessä, Mongoliassa, Venäjällä ja Kazakstanissa. Mission East -säätiön kanssa työskentely ulkomailla toi kokemusta myös inkluusion näkökulmasta. Viimeiset kuusi vuotta Kielinen on toiminut projektipäällikkönä opetus- ja kulttuuriministeriön rahoittamissa kieli- ja kulttuuritietoisuuden edistämishankkeissa, kuten maahanmuuttajataustaisten lasten ja nuorten kohtaamista kehittävässä projektissa.

Edellä mainitut tehtävät ovatkin luoneet Kieliselle vahvat valmentajan ja kouluttajan tietotaidot. Kielinen on osallistunut Pohjois-Suomen sopeutumisvalmennuskurssiperinteen kehittämiseen sekä ollut mukana uraauurtavan erityispedagogiikan koulutusohjelman synnyssä, kun hän koulutusdekaanin roolissaan oli osallisena hakemassa erityispedagogiikan pääaineoikeutta opetus-ja kulttuuriministeriöstä. Erityisopettajien kouluttajana sekä yliopiston lehtorina Kielisen keväät ovat pysyneet kiireisinä pro gradu -tutkielmien ohjaamistehtävissä.

Luottamustehtävissään Kielinen toimii Haapaveden opiston kannatusyhdistyksen hallituksessa sekä Suomen ja Ruotsin välisen korkeakoulutuksen ja tutkimusalan yhteistyötä edistävän HanaAcademyn ohjausryhmässä. Nuorten Ystävistä Kielisellä on kokemusta entuudestaan järjestön hallitustyöskentelyn näkökulmasta niin varapuheenjohtajan kuin jäsenen roolissa vuodesta 2017 alkaen.

- Tämä kaikki kuvastaa intressiäni luoda eettisesti kestäviä asioita sosiaalialalle ja järjestökentälle. Minulla on vahva halu viedä asioita eteenpäin parantaaksemme nykytilaa. Nuorten Ystävillä on pitkät perinteet tuoda heikoimmassa asemassa olevien ihmisten ääni kuuluviin. NY on se organisaatio, jossa voin viedä tätä huolta eteenpäin ja vaikuttaa asioihin nyt.