10.6.
Ajankohtaista

Vanhempien Akatemian® toiminta laajenee valtakunnalliseksi

 


Nuorten Ystävät ry:n Vanhempien Akatemia® on tavoittanut vuodesta 2011 alkaen yhteensä noin 20 000 vanhempaa, lasta ja nuorta sekä ison joukon kasvatusalan ammattilaisia Oulussa ja sen lähialueilla. Koronapandemian aikana vanhemmille suunnattu perheiden tuki on laajentunut yhä vahvemmin verkkoon, jonka myötä huomattiin myös toiminnan valtakunnallinen tarve. Erilaiset vanhemmuutta tukevat maksuttomat ryhmät, kurssit, asiantuntijaluennot samoin kuin yksilöllinen kohtaaminen ovat osoittautuneet tärkeäksi tueksi vanhemmille ympäri Suomen. Verkkotilaisuudet ovat tulleet ryhmä- ja yksilötapaamisten rinnalle nettiin jäädäkseen.

Vanhempien Akatemiaan yhdistyy jatkossa myös Seinäjoella ja sen lähikunnissa yläkoulujen oppilaiden koulunkäynnin tukena tunnettu Komiasti kotona ja opintiellä -toiminta. Komiasti-tiimin ammattilaiset auttavat ja tukevat sekä nuoria että heidän vanhempiaan koulunkäyntiin liittyvissä haasteissa ja arjen pulmakohdissa. Yhdistymisen myötä Vanhempien Akatemian verkossa toteutettavat luennot ja vanhemmuusryhmät täydentävät Komiasti-tiimin toimintaa ja tuovat myös pienten koululaisten ja taaperoiden vanhemmille työkaluja lasten kasvatukseen liittyviin haasteisiin Seinäjoen alueelle.

– Vanhempien Akatemia on vuosi vuodelta vahvistanut toimintaansa osana valtakunnallista ehkäisevää työtä perheiden hyvinvoinnin vahvistamiseksi. Jatkossa haluamme tavoittaa 0–16-vuotiaiden lasten ja nuorten vanhemmat matalalla kynnyksellä ympäri Suomen, kehittämispäällikkö Riitta Alatalo kertoo.

Vanhempien Akatemian toiminta tulee laajentumaan entisestään syksyllä 2021, kun Jyväskylässä käynnistyy Lapset SIB -hanke ja siihen liittyvä kumppanuustoiminta. Lapset SIB on uudenlainen keino tuottaa lasten ja nuorten ehkäiseviä palveluita, kasvattaa hyvinvointia sekä ehkäistä syrjäytymistä. Vaikuttavuusinvestoimisen hanketta ja siihen liittyvää rahastoa hallinnoi FIM Pääomarahastot Oy ja Lastensuojelun Keskusliitto koordinoi interventioiden kokonaisuuksia. Nuorten Ystävät ry toimii Lapset SIB Jyväskylän palveluntuottajana.

– Olemme todella innolla lähdössä mukaan tähän uuteen, vaikuttavuusinvestoimiseen pohjautuvaan hankkeeseen. Ideana on, että kunta maksaa suoritteiden sijaan tuloksista ja vaikutuksista. Hanke tuo yhteen kunnat, palveluntuottajat sekä yksityiset rahoittajat, Alatalo jatkaa.

10-vuotisjuhlia vietetään vuoden 2022 alussa

– Koronapandemian takia kovasti odottamamme Vanhempien Akatemian 10-vuotisjuhlat siirtyivät vuoden 2022 alkuun. Kutsumme mukaan juhlimaan kaikki vanhemmat, lapset, nuoret ja yhteistyökumppanit, joihin meillä on ollut ilo tutustua 10-vuotisen taipaleemme aikana. Tervetuloa mukaan myös kaikki uudet ja tulevat vanhemmat! Juhlien suunnittelu on jo käynnissä, ja tiedossa on hauska tapahtuma, jossa on kiinnostavaa tekemistä niin lapsille kuin aikuisillekin, Alatalo iloitsee.

Tutustu Vanhempien Akatemian® toimintaan tästä!


--
Vanhempien Akatemia® tukee vanhemmuutta ja vahvistaa lapsiperheiden hyvinvointia. Toimimme valtakunnallisesti verkossa sekä paikallisesti Oulun ja Seinäjoen alueilla.