Digitaitojen harjoittelua omassa tahdissa

Digitaitojen harjoittelua omassa tahdissa

On marraskuinen päivä Nuorten Ystävien toimistolla Torikadulla. Hiljaisessa työhuoneessa kuuluu naputus, kun Kristiina kulkee selaimella kohti Omakanta-palvelua. Tänään kerrataan edellisen tapaamiskerran asioita ja Paula antaa Kristiinan rauhassa miettiä, mistä kohtaa omat reseptit löytyivätkään.

 
Klubitalo Pönkän jäsen Kristiina Järvitalo harjoittelee sähköistä asiointia. Ohjaajana toimii Osaamisella osallisuutta -hankkeen projektipäällikkö Paula Karppinen.

Digitaitoja on harjoiteltu Kristiinan kanssa yhdeksän kertaa kuluneen syksyn aikana. Valmennus on edennyt hänen tarpeidensa pohjalta siten, että hän on saanut harjoitella eri asioita mahdollisimman paljon itse. Valmennuskerroilla on usein palattu takaisin johonkin tiettyyn Kristiinan mielessä olleeseen asiaan. 

Harjoitellessa ei kaikki aina mene suoraviivaisesti eikä tarvitsekaan mennä. Digimaailmassa voi helposti tulla odottamattomia mutkia vastaan aivan niin kuin normaalissakin elämässä. Kristiina ja Paula ovat saaneet pähkäillä monenlaisia asioita yhdessä. Yksi hankaluus on esimerkiksi muistaa salasanat, jotka tulisi olla jokaisessa palveluissa erilainen.

– Kerran vitsailimme, pitäisikö perustaa etsivätoimisto ja alkaa oikein työkseen selvittää erilaisia johtolankoja, niin paljon aivojumppaa matkan varrella on ollut.

Digiasiat eivät aina ole helppoja kenellekään, mutta pitkälle pääsee, kun säilyttää positiivisen asenteen ja luottamuksen, että jokainen voi oppia.

– Kun vain jaksaa riittävän monesti harjoitella, nämä asiat kyllä oppii, Kristiina toteaa.

Kristiina kehottaa kaikkia digitaitoja vierastavia rohkeasti kokeilemaan. Digitaidoista kun on hyötyä niin arjen pyörityksessä kuin opiskelussa ja työssäkin.

– Riittävillä digitaidoilla pysyy ajan tasalla ja kehityksessä mukana.

Kristiina on kokenut saamansa digivalmennuksen innostavana ja hän pitää tärkeänä saamaansa digiohjausta.

– On tullut tunne, että tekee mieli harjoitella lisää kotona. En olisi yksikseni päässyt harjoittelussa alkuun.

Valmennuksesta hän on saanut myös onnistumisen kokemuksia.

– Tuntuu hyvältä huomata, että näinhän asia menee ja eihän se niin vaikeaa ollutkaan.

Viimeisellä valmennuskerralla on vähän haikea tunne. Paula kuitenkin rohkaisee, että Kristiinan taidot kyllä kantavat tulevaan, kun vain malttaa jatkaa harjoittelua.

Kristiinan saaman digituen mahdollisti Nuorten Ystävillä käynnissä ollut ESR-hanke, Osaamisella osallisuutta. Jatkossa Kristiinalla on mahdollisuus saada digitukea oman ohjaajan lisäksi Klubitalo Pönkän vapaaehtoisilta digikummeilta. 

 
Osaamisella osallisuutta -hankkeen digivalmennus etenee yksilöllisten tarpeiden pohjalta.


Kysy lisää:
Osaamisella osallisuutta -hanke (ESR)
Paula Karppinen
Projektipäällikkö
044 7341 506
Nuorten Ystävät
www.nuortenystavat.fi

 Uutta sisältää.

Jaa tarina