Työ, joka ei tunnu työltä

Työ, joka ei tunnu työltä

Oululaiset Jenna ja Ari Säävälä ovat toimineet Nuorten Ystävien perhehoidossa sijaishoitajina reilun vuoden. Viime kesästä lähtien he ovat toimineet myös tukiperheenä.

Säävälöiden perhe on ihan tavallinen oululainen pikkulapsiperhe. Äiti Jenna on vanhempainvapaalla hoitamassa perheen kahta alle kouluikäistä lasta ja isä Ari työskentelee viikot vakuutusasioiden parissa. Oikeastaan siitä tavallisesta perheestä Säävälät erottuvat vain viikonloppuisin. Kolmena eri viikonloppuna kuukaudessa he toimivat sijaishoitajina kolmelle pojalle sekä tukiperheenä kahden eri perheen lapsille, kolmelle tytölle sekä kahdelle pojalle. 

– Vanhempani ovat toimineet Nuorten Ystävien sijaisperheenä yli kuusi vuotta yhteensä neljälle pojalle. Esikoisemme syntyi, kun vanhemmilleni tuli ensimmäiset sijaislapset, kaksi poikaa. Aluksi vanhempani eivät pitäneet  sijaisperheelle kuuluvaa kahden päivän lomaa kuukaudessa, joten sijaishoitajalle ei ollut tarvetta, Jenna kertoo.

Pojat kävivät Säävälöillä silloin tällöin yökylässä mutta eivät virallisilla lomilla. Vaikka Ari ja Jenna asuivat välillä pari vuotta Etelä-Suomessa, he näkivät poikia silloinkin säännöllisesti.

–  Kyläilimme tietysti puolin ja toisin. Espoossa asuessamme NYn sosiaalityöntekijä kertoi vanhemmilleni, että he voisivat etsiä ja kouluttaa sijaishoitajan. Siskoni kanssa innostuimme ja kävimme kolme vuotta sitten NYn järjestämän päivän mittaisen koulutuksen, joka antaa ikään kuin pätevyyden tehtävään.

Jennan sisko asui Oulussa ja alkoi hoitaa poikia kerran kuukaudessa viikonlopun ajan. Sijaishoitajan ei välttämättä tarvitse olla lapselle entuudestaan tuttu, mutta pysyvyyden kannalta olisi hyvä, jos sijaishoitaja löytyy lapsen lähipiiristä. Monesti sijaishoitajat ovatkin sijaissisaruksia.

– Kun muutimme reilu vuosi sitten takaisin Ouluun, mekin halusimme Arin kanssa ruveta poikien sijaishoitajiksi, koska pojat ovat tärkeä osa meidänkin perhettä. Pojista on tullut vuosien varrella minulle kuin omia veljiä. Nyt pojat ovat meillä hoidossa joka toinen kuukausi ja siskollani joka toinen kuukausi, Jenna toteaa.

PRIDE-valmennuksesta tukiperheeksi

Sijaishoitajuudesta saatujen hyvien kokemusten myötä Säävälät suorittivat viime kesänä NYn järjestämän PRIDE-valmennuksen, joka on tarkoitettu sijaisperheiksi aikoville. Valmennuksessa osallistujat arvioivat omia vahvuuksiaan ja kehittämistarpeitaan sijaisvanhemmuuteen yhdessä valmentajien kanssa. Valmennuksen tarkoituksena onkin auttaa osallistujia kehittämään tietoja ja taitoja, joita sijoitettujen lasten hoidossa ja kasvatuksessa tarvitaan.

Valmennuksen käytyään Säävälöillä vahvistui tunne, että he eivät vielä halua sijaisperheeksi pitkäaikaiseen sijoitukseen, koska omat lapset ovat niin pieniä.

– PRIDE-valmennuksen jälkeen olemme toimineet myös tukiperheenä kahden eri perheen lapsille. Jotenkin se oli meille luonnollinen ja selvä valinta tässä elämäntilanteessa, Ari toteaa.

Kaikilla perheillä ja lapsilla ei ole läheisverkoston tukea riittävästi tarjolla. Tukiperhe voi olla avuksi lapsiperheelle, kun tukea tarvitaan eikä ympärillä ole sukulaisia tai ystäviä. Tukiperheen tärkein tehtävä on tarjota lapselle tavallista, turvallista arkea ja huolenpitoa. Lapset viettävät tukiperheessä yleisimmin viikonlopun kerran kuukaudessa. NYn tukiperhetoimintaan lapset tulevat yleensä sosiaalihuoltolain mukaisten, ennaltaehkäisevien lapsiperheiden palvelujen tai lastensuojelun avohuollon kautta. Sijaishoitajana tai tukiperheenä toimiminen ei ole vapaaehtoistyötä, siitä saa korvauksen.

Hoitoviikonloput täyttyvät tavallisesta arjesta

Kun lapset tulevat Säävälöille perjantaina, heidän kanssaan yhdessä mietitään mitä viikonloppuna tehdään. Sovitaan mitä ruokia laitetaan ja mitä voitaisiin porukalla tehdä yhdessä. Sirkushuveja Säävälät eivät järjestämällä järjestetä, vaan ollaan paljon yhdessä ja leikitään. Joskus voi olla tärkeää, että ei tapahdu mitään erityistä.

– Lasten kanssa touhutaan samoja juttuja kuin mitä tehtäisiin omankin perheen kesken, Jenna kertoo.

Poikien kanssa Ari pelaa paljon sählyä ulkona ja välillä pleikkaria. Jenna taas piirtää ja askartelee tyttöjen kanssa. Molemmat pääsevät lasten kanssa toteuttamaan omia vahvuuksiaan sen mukaan mitkä lasten mielenkiinnot ovat. Välillä on kivaa tehdä jotain arjesta poikkeavaa, kuten käydä vaikka leffassa tai HopLopissa lasten kanssa.

Lapsille normaali arki rutiineineen on tärkeää, sillä rutiinit luovat turvaa ja ennustettavuutta. Myös muiden lasten seuraaminen on hyödyllistä. Näihin teeseihin uskotaan myös Säävälöillä.

– Viikonloppuna pidämme päivärytmin tietyllä tavalla tosi tarkkana, sekin tuo sitä turvallisuutta ja luottamusta. Rutiineista pidetään kiinni, kuten ruoka-ajoista, päiväunista ja ulkoiluista. Silloin kaikki toimii helpommin, Ari toteaa.

Ari ja Jenna järjestävät toisilleen myös pienen hetken omaa aikaa hoitoviikonlopun aikana.

– Molemmat saavat vuorollaan viikonlopun aikana ne omat pienet hetket. Voin mennä kellariin vaikka joogaamaan ja meditoimaan ja Ari pääsee vuorostaan salille tai vaikkapa lukemaan rauhassa kirjaa. Muuten me ollaan koko ajan yhdessä lapsille läsnä, Jenna kertoo.

Työ palkitsee koko perhettä

Vaikka sijaishoitajuus sekä tukiperheenä toiminen vaatii Säävälöiltä sitoutumista se myös rikastuttaa perheen elämää monella tavalla.

– Tästä hommasta saa niin paljon itsekin. Oppii koko ajan lisää omasta vanhemmuudesta ja omat lapset saavat uusia, pitkiäkin kaverisuhteita. Oma tyttö laskee öitä, että milloin kaverit taas tulevat meille. Kun lapseen kiintyy, se tuntuu itsestäkin tosi hienolta. Näistä lapsista on tullut tosi tärkeitä meille kaikille, Jenna sanoo.

– Toisaalta tukiperheenä toimiminen auttaa meidän omia lapsia ymmärtämään, että lapsia elää erilaisissa olosuhteissa ja joskus he voivat tarvita apua. Omat lapset ovat oppineet paljon sellaista, mitä ei kirjoista löydy kuten avoimuutta ja toisten lasten huomioon ottamista, Ari kertoo.

Koska lasten kanssa sattuu ja tapahtuu koko ajan, haasteitakin mahtuu välillä mukaan. Ei kuitenkaan mitään maata mullistavaa.

– Lapsilla on erilaiset taustat ja lähtökohdat elämään. Pitää valmistautua siihen, että vastaan voi tulla tosi erilaisia tilanteita, yllättäviä juttuja, mitkä ei välttämättä ole lapsen ikätason mukaisia. Mutta tosi vähän meillä on ollut lasten kanssa mitään murheita, arkisia asioita joista selviää maalaisjärjellä. Ja aina saamme tarvittaessa tukea ja neuvoja NYn sosiaalityöntekijältä, jos joku asia meitä askarruttaa, Jenna kertoo.

Säävälät eivät ole halunneet tietää tukiperhelapsistaan etukäteen kuin välttämättömät tiedot. He ovat halunneet tutustua lapsiin omien, yhteisten kokemusten kautta.

– Ettei syntyisi mitään ennakkoluuloja lapsista. Eihän lapsikaan tiedä meistä paljoakaan ennen kun hän tulee ensimmäistä kertaa meille viikonlopuksi. Avoimuus ja ennakkoluulottomuus ovat tosi tärkeitä asioita, kun lapsen kanssa rakennetaan molemminpuolista luottamusta ja kiintymyssuhdetta, Jenna ja Ari kertovat.

Säävälät kannustavat muitakin miettimään tukiperheeksi ryhtymistä, sillä tukiperheitä tarvitaan jatkuvasti. Säävälät muistuttavat, että tukiperheeksi on helppo alkaa. Tukiperheiksi tarvitaan erilaisia perheitä, koska lasten tarpeet ja elämäntilanteet vaihtelevat.

– Ehdottomasti suosittelemme muillekin. Tukiperheeksi ryhtymistä ei tarvitse pelätä. Lapset ovat tavallisia lapsia, jotka tarvitsevat läheisyyttä ja turvallisia aikuisia ympärilleen. Tärkeintä on, että tukiperhe sitoutuu tukilapsiin.

Lue lisää Nuorten Ystävien perhehoidosta.

Jaa tarina