Aapon puukkokurssi

Tampereen avopalveluissa päästiin tekemään puukot itse alusta asti, kun eräälle nuorelle tarjoutui mahdollisuus ohjata puukkokurssi muille. Aapo, meidän puukkomestarimme, päätti tarttua mahdollisuuteen ohjata ryhmää, sillä halusi jakaa käsityön iloa muillekin. Aapo kertoo ajatelleensa, että tämän kautta mahdollisesti voisi oppia itsekin jotain uutta.

Homma lähti käyntiin, kun Aapo suunnitteli kurssia yhdessä ohjaajan kanssa. Ensin hankittiin tarvikkeita ja mietittiin, miten hommaa lähdetään työstämään. Kurssi käynnistyi keväällä 2019 ja jatkui tästä viikoittain muutaman kuukauden ajan. Ensin kurssille ei osallistunut kuin kaksi ohjaajaa, mutta myöhemmin kurssiin saatiin lisää osallistujia myös nuorista. Puukkoaan sai jokainen työstää omaan tahtiin Aapon tuella.

Puukkojen terät oli hankittu valmiina. Jokainen sai itse veistellä puukon kahvan puusta, hioa helat sekä muotoilla ja ommella tupet. Näin jokaisesta projektista tuli omannäköisensä, muttei kuitenkaan ollut liikaa tehtävää ensimmäiseen omaan puukkoon.

Aapon asenne ohjaukseen oli se, että hän näyttää miten homma toimii ja antaa muutoin vapaat kädet puukon tekemiseen. ´´Saatavilla oleva konsultti´´, kuten Aapo itse sanoi. Aapo toi mukanaan muutaman esimerkkipuukon, joista sai ottaa mallia, muttei tietenkään ollut pakko. Hänen mielestään kurssissa hienoa olikin juuri se, miten jokaisesta puukosta tuli tekijänsä näköinen, vaikka kaikilla olikin samat lähtökohdat puukon tekemiseen. Aapon mukaan oli hieno seurata muiden tekoprosessia, hän oppi siitä itsekin nähdessään, miten muut tekivät asioita omalla tavallaan.

  

Ohjaamisesta itsestään Aapo piti, vaikkei sitä välttämättä työkseen tekisikään. Hänelle on noussut jo muutamia kehitysideoita, jos hän mahdollisesti pitäisi kurssin toistamiseen. Aapon mukaan käsityöt ovat hänelle keino rauhoittua. Käsillä tekeminen onkin auttanut hänet monien vaikeiden aikojen yli, ja tätä käsitöiden hienoutta hän halusikin lähteä jakamaan muille. Haastattelun aikana Aaposta huokuu se, miten käsityöt todella ovat hänelle se juttu.

Kurssin päätteeksi pidettiin yhteiset puukkojuhlat Kirskaanniemessä. Juhlissa syötiin ja halukkaat saivat veistellä puukoilla. Otettiinpa myös muutama kuva valmiista puukoista.

Teksti: Iona Latimer

Jaa tarina