Koulukoti Pohjolakoti
Angstiteinin kasvu

Angstiteinin kasvu

Nea oli 14-vuotias teini vailla rajoja, vailla päämäärää. Ei kiinnostanut säännöt, ei lait, ei muiden tunteet, kun ei ollut kosketusta omiinkaan tunteisiin. Pohjolakotiin joutuminen kauaksi kotoa oli pikkutytölle sokki, mutta se oli myös tarpeellinen pysähtymisen hetki.

Tuosta hetkestä on kulunut nyt kolme vuotta. Nea on palannut kotiin oman perheensä luo ja opiskelee lähihoitajaksi. Kasvun matka on ollut tytön iässä mitattuna pitkä, mutta koko ihmiselämässä pelkkä silmänräpäys.

- Tein tyhmiä juttuja ja aiheutin niin paljon huolta, että sijoituspäätös Pohjolakodille tehtiin. Sitä ennen olin ollut sijoitettuna kolmisen kuukautta perhekeskuksessa.

Sijoitus uuteen paikkaan on tarkoitus tehdä valmistellen niin, että nuori ja vanhemmat voivat käydä ensin tutustumassa paikkaan. Aika usein tilanne kriisiytyy niin nopeasti, että siirto uuteen sijoituspaikkaan tulee nuorelle yllätyksenä. Niin Neallekin.

Sijoituksen alussa hän oli 30 vuorokautta erityisessä huolenpidossa (EHO), joka on lastensuojelulain mukainen rajoitustoimenpide. Se on sijoittavan kunnan johtavan sosiaaliviranomaisen tekemä päätös tilanteessa, jossa lapsen henki, terveys ja kehitys on vaarassa. EHO:n aikana pysäytetään lapselle vahingollisen käyttäytymisen kierre ja kartoitetaan keinoja, jolla lasta jatkossa pystytään auttamaan paremmin. 

- EHO oli mulle hyvä stoppi. Oli pakko olla paikallaan ja miettiä mun elämää. Vaikka vielä silloin hankasinkin koko ajan vastaan, enkä halunnut ottaa apua vastaan.

Kuntouttavaa, tavallista arkea

Sijoituksen tavoitteet liittyvät usein nuoren käyttäytymiseen, koulunkäyntiin tai päihteettömyyteen. EHO:n jälkeen Nea siirrettiin Pohjolakodilla Salorinteen sijaishuollon perusyksikköön, jolloin myös kotiharjoittelut, vapaa-aika ja harrastukset pyörähtivät käyntiin. Yksikön kuntouttava arki perustuu siihen, että elämä on säännöllistä ja turvallista: käydään koulua, tehdään kotitöitä ja harrastetaan.

Sopeutumisessa auttoi muihin nuoriin tutustuminen.

- Huomasin, että en olekaan ihan yksin ja myös sosiaalinen luonne auttoi sopeutumisessa. Ongelma oli siinä, että en pystynyt luottamaan aikuisiin ihmisiin. Ajan kanssa monista työntekijöistä tuli kuitenkin tosi tärkeitä ja niiden kanssa pystyi puhumaan paljon asioista. Luottamus syntyi, kun sille antoi luvan syntyä.

Koulunkäynti ei ollut Nean ykkösjuttu ennen sijoitusta. EHO:n aikana hän alkoi viettää enemmän aikaa opiskelujen kanssa, kun ei ollut oikein muutakaan tekemistä.

- Tuli sellainen fiilis, että ei koulu niin paha olekaan. En ollut aiemmin tykännyt opiskelemisesta ja meni vähän aikaa ennen kuin huomasin, että minähän opin ja osaan, kun teen vähän töitä.

Kasvun vuodet

Pohjolakodin vuosiin mahtui monta ihastusta ja parit hatkat. Tärkeintä oli kasvu angstiteinistä fiksuksi nuoreksi naiseksi. Nea sai peruskoulun päättötodistuksen ja koulupaikan sosiaali- ja terveysalalta. Ensimmäisen ammattikouluvuoden Nea opiskeli niin hyvin kuin pystyi, ja onnistui.

- Pahin kapinointivaihe asettui ajan kanssa. Tärkein juttu oli se, että aloin katsoa peiliin ja miettiä kunnolla omaa käytöstäni. En usko, että ilman sijoitusta olisin saanut asiani kuntoon näin nopeasti.

Enää ei kiinnosta sekoilu, vaan etusijalla on koulu ja sen jälkeen siistien kokemusten ja muistojen kerääminen, ja tietysti oma perhe, joka ei kolme vuotta sitten ollut läheskään niin tärkeä kuin se on nyt.

Kotiin palaamisen mahdollisuutta Nea alkoi miettiä toden teolla ysiluokalla.

- Tuli sellainen olo, että pärjään kotonakin. Välit äitiin pysyivät koko ajan, mikä helpotti asiaa.

Kotiutumista aletaan harkita siinä vaiheessa, kun kuntoutus on tuottanut tulosta ja esimerkiksi kotiharjoittelut menevät ongelmitta, koulunkäynti sujuu ja nuoren arki sijoituspaikassa toimii. Siinä vaiheessa nuoren itsensä ja vanhempien lisäksi myös vastuusosiaalityöntekijä ja sijoituspaikan ohjaajat asettavat tavoitteeksi kotiutumisen ja sijoituksen purkamisen.

Tänä syksynä Nea muutti takaisin kotiin ja jatkoi opiskelua uudessa koulussa. Vaikka muutos pelotti, kaikki on sujunut hyvin.

Sijoituksesta on jäänyt päällimmäiseksi tunteeksi kiitollisuus. Kiitollisuus siitä, että sijoituspaikan porukka on auttanut, tukenut, ärsyttänyt, ollut läsnä ja pitänyt huolta.

Jaa tarina

  

Lisää tarinoita

EHO pysäyttää lapsen vakavasti vahingollisen käyttäytymisen

Pohjolakodilla nuoret ja ohjaajat kehittävät yhdessä

Työskentelyn keskiössä kiintymyssuhde

Psykiatrinen sairaanhoitaja Pilvi Morko