Koulukoti Pohjolakoti
Pohjolakodilla nuoret ja ohjaajat kehittävät yhdessä

Pohjolakodilla nuoret ja ohjaajat kehittävät yhdessä

Pohjolakodilla on käynnistynyt uusi kouluvuosi. Moni Pohjolakodin nuorista vietti kesän kesätöissä koulukodin puistoalueiden kunnossapidossa ja Nuorten Ystävien keittiössä. Kesätöiden lomassa yksiköistä tehtiin myös kesäretkiä, mökkeiltiin ja käytiin huvipuistossa.

Kehittämistyöllä vahvistetaan nuorten osallisuutta

Pohjolakodilla on meneillään useita kehittämisprojekteja: omaohjaajatyötä kehitetään koulutuksella ja uusi asumisen ja koulun yhteinen kehittämistyöryhmä on aloittanut toimintansa.

Pesäpuu ry:n kanssa käynnistettiin keväällä omaohjaajatyön kehittämisprojekti Pohjolakodin ohjaajille ja heidän nuorilleen. OmaPoko-kutsumanimen saaneen koulutuksen tavoitteena on yhdessä työskennellen luoda uusia menetelmiä nuorten kohtaamiseen ja vuorovaikutussuhteen rakentamiseen niin, että nuorten ja ohjaajien osallisuus vahvistuu koulukodin arjessa.

OmaPokon syksyn teemapäiviin osallistuvat omaohjaajat ja Pohjolakodin nuoret. Päivien aiheina ovat osallisuus, selviytyminen ja turvallisuus. Esimerkiksi Turvallisuus-päivänä nuoret ja ohjaajat tutkivat yhdessä, mitä turvallisuus tarkoittaa nuoren ja työntekijän näkökulmasta ja laativat yhdessä OmaPokon turvasopparin.

Syksyn toinen iso kehittämiskohde on ollut asumisen ja koulun yhteistyön tiivistäminen. Syyslomaan saakka koululla on joka päivä asumisen ohjaaja kustakin yksiköstä vuorollaan, jotta ohjaajat saavat kokonaisvaltaisen käsityksen siitä, miten nuorten koulupäivä sujuu. Nuoret ovat kokeneet tärkeänä sen, että omaohjaaja tulee koululle osallistumaan nuoren koulupäivään.

Koulun alkaessa otettiin käyttöön starttipalaverit. Niiden tarkoitus on suunnitella yhdessä nuoren kanssa, miten koulunkäynti toteutetaan niin, että hän pääsee asettamiinsa tavoitteisiin. Palaveriin osallistuu nuoren lisäksi opettaja ja omaohjaaja. Yhdessä nuoren kanssa mietitään myös, mikä olisi hänelle hyvä koulunkäyntiympäristö, jotta oppiminen etenisi parhaalla tavalla. Nuorten palaute starttipalavereista on ollut niin hyvä, että ne on otettu jatkuvaan käyttöön tsemppipalaverin nimellä. Nuori, opettaja ja omaohjaaja kokoontuvat kerran kuukaudessa tsemppipalavereihin katsomaan, miten koulunkäynti on sujunut.

Terveydenhuollon tiimissä työnsä aloitti heinäkuussa psykiatrian sairaanhoitaja Pilvi Morko, jolla on pitkä ja laaja-alainen kokemus terapeuttisesta työskentelystä nuorten ja heidän perheidensä kanssa. Erityisasiantuntemusalana Pilvillä on kiintymyssuhdehäiriöt, trauma- ja tietoisuustyöskentely. Terveydenhuollon tiimi tarjoaa nuorille sosiaalityöntekijän, psykologin, lääkärin ja psykiatrisen sairaanhoitajan palvelut. Pohjolakodilla on hyvät resurssit nuorten vaikuttavaan, yksilölliseen ohjaukseen.

Jos tarvitset nuorelle sijoituspaikkaa, ota yhteys asiakasohjaukseen: palvelupäällikkö Marianne Näppä, puh. 044 7341 627.

Jaa tarina

  

Lisää tarinoita

EHO pysäyttää lapsen vakavasti vahingollisen käyttäytymisen

Angstiteinin kasvu

Työskentelyn keskiössä kiintymyssuhde

Psykiatrinen sairaanhoitaja Pilvi Morko